Missä mennään

C. Henna Koskela

Treenien osalta kesä on pyörähtänyt käyntiin oikein mallikkaasti. Ollaan treenattu ahkerasti
hakua/raunioita ja tottista, muutamalla jäljelläkin ehditty piipahtamaan. Pinnalla on monessa suhteessa tapahtunut positiivista henkistä kasvua ja reenit on pystytty vetämään ihan uudelle tasolle - enää ei olla niissä pentutreeneissä. Kaikissa lajeissa tuntuis motivaatiota ja moottoria olevan ja työt tehdään sata lasissa. On se vaan huippu tyttö <3

Juhannus me vietettiin ahkerasti treeraillen. Maastot menee mallikkaasti, mutta tottikseen ohjaaja kaipaa neuvoja, kuinka tällaista terävää tyttöä ohjataan. Onneksi tähänkin "pulmaan" saadaan varmasti hyviä neuvoja, sillä saatiin Pinnan kanssa koirapaikka Susanna Korrin tottissemmaan! Odotan kyllä niin innolla ja toivon, että Pinna näyttää kaikki kummallisuutensa, niin päästään tarttumaan niihin asioihin hyvissä ajoin!

Arki menee molempien koirien kanssa hyvin. Pokka on käynyt viikon hoidossa mun porukoilla ja tuli sieltä kotiin hyvin lenkitettynä, harjattuna ja jopa pestynä! :D Kotia päästessä oltiin kyllä niin väsynyttä poikaa, kun maalla oli joutunut ihan oikeisiin vahtitoimiin, kun oli pitänyt kaupustelijat pitää tontilta loitolla. (Ja heillehän riittää, että pihalla makaa saksanpaimenkoira, niin kääntyvät samantein) Pokka viettää paljon aikaa mun porukoilla myös pihalla loikoillen narussa kiinni ja odottaen, josko joku tulis heittelemään palloa. Malinoissiahan ei moinen remmi pitelisi, vaan se syötäisiin poikki viidessa sekunnissa, mutta Pågen on hieman yksinkertainen, eikä ole koskaan yrittänytkään karata remmistä.

C. Henna Koskela

Edelleen nämä kaksi tulee hyvin juttuun ja ovat kyllä kuin paita ja peppu. Joskin, kyllähän malinoisin ja sakemannin leikit ovat hieman erilaiset, joten Pokka käy lenkillä mun reenikaverin sakemannin kanssa ja heidän kotkotuksiaan katsellessa kyllä huomaa, että nyt oikeen äly ja väläys liikenteessä. Pinnan lenkkeillessä muiden koirien kanssa, se käyttäytyy aika välinpitämättömästi ja vain harvat koirat saavat sen kunnolla leikkimään. Hitaasti lämpeävä pieni tosikko!


Koirat on varmaan onnellisia kun juhannus on juhlittu ja palataan edes hetkeksi arkeen. Meillä koirat viihtyy hyvin kotona yksin ja selvästi kaipaavat jo sellaista yksin oloa, varsinkin Pinna katselee mun suuntaan aika usein kun oon kotona, jotta pitäisikö hänen olla valppaana. Pokka osaa kyllä ottaa lepoa, silloin kun hän sitä kaipaa.. :D Vanhus <3 On ollut niin paljon äksöniä kun on käynyt vieraita ja oltu reeneissä, että ensi viikon saa hyvillä mielin ottaa lepiä ja lauantaina suunnataan kohti Sieviä ja Korrin seminaaria! Sitten alkaiski kirjoittajalla loma, miten tämä määrä koiria oikein riittää tähän treeni-intoon? :D

C. Henna Koskela

Tavotteita tulevalle kaudelle

Kevät tekee tuloaan kovaa kyytiä ja maastoreenitkin on vihdoin tässäkin huushollissa saatu pyöräytettyä käyntiin. Molemmille muistuteltu hakua ja esineitä, eiköhän tässä pääse piakkoin myös jäljelle!

Pinnan tavoitteena tulevalla kaudella on oppia lähinnä uusia juttuja ja tehdä paljon asioita häiriössä. Syvennytään jo luotuihin pohjiin ja yritetään mennä reeneissä eteenpäin. Tarkoituksena mennä tottiksessa ja tokossa niin paljon eteenpäin kun vain kyetään. Haussa pidetään yllä motivaatiota ja opetellaan käyttämään sitä nenää, eikä vain juoksemaan täysiä. ;) Juoksemisesta päästäänkin tähän uuteen aluevaltaukseen, nimittäin viestiin, sitä olisi tarkoitus aloitella myös. Jäljen osalta varmaan keskitytään niiden pohjien vahvistamiseen ja pyritään vähentämään jäljeltä ruokaa ja tehdään hieman haasvampia jälkiä. Ilmaisujen opettamiset niin hakuun kuin jäljellekkin olen ajatellut jättää ihan talvelle.. Esineiden osalta seuraava etappi olisi noutaminen käskystä, jotta sen pystyisi yhdistämään esineille. Kyllähän se leikkiessä lelua tuo luokse minkä kerkeää, mutte esineillä se ympäristö vie kuus nolla voiton, joten tämän kanssa saa hieman miettiä, kuinka toimitaan. Taitaa vielä monessakin jutussa ruoka viedä lelusta vielä voiton.. :o

Muuten yritään hyvään hallintaan niin reeneissä kuin arjessakin ja katsotaan uudestaan missä ollaan menossa myöhemmin kesällä. Onpas ihana listailla hieman tavotteita, sillä päätöksestä tuota papparaista (eihän 5-vuotias ole vielä mikään pappa, mutta Poppanen on alkanut käyttäytymään hieman höprähtäneesti, niin suottakoon hänelle aikainen vanheneminen ja arvoisensa lempinimi.) kohtaan, olen tullut siihen tulokseen, että se saa jäädä nyt ansaitulle varhaiseläkkeelle. Sen selkä ei enää kestä sitä määrää reeniä, mitä kisoihin tähtäävälle tarvittaisiin. Se kestää sen, että se näyttää Pinnalle mallia, kuinka haetaan esineitä ja ukkoja, se tekee sitä sen verran, että pääkoppa pysyy kasassa. Vaikka, kyllähän se väsyttää eniten itsensä siinä, että tekee meilä 24/7 vahtihommia. Ulos pitää päästä joka päivä vähintään muutamaksi tunniksi ihan vain makoilemaan ja vartioimaan pihaa. Joten Pokan osalta kisailut on nyt kisailtu. Muutenhan se saa menossa olla mukana ihan oman vointinsa mukaan ja onneksi tähän asti selkä ei ole estänyt muuta kuin liiallista treeniä ja raskaampaa liikuntaa.

Aina kiire kumpi ehtii ensin!

Lenkit ja reenit tehty, nyt kelpaa höllää!

Hoidanko omaa osuuttani?

Eilen Kantoluoto kävi kouluttamassa meidän reeniporukkaa Evijärvellä. Harmikseni Pinnalla juuri juoksut, eikä se oikein ole toimintakykyinen pöksyt jalassa, joten tyydyin vain kuunteluoppilaan rooliin. Ehdottomasti yritän joskus päästä koirapaikalle Pinnan kanssa!

Olen käynyt kuuntelemassa Kantoluotoa aiemminkin ja viimeksi taisin todeta hänen neuvojensa olevan avain meidän ongelmiin Pokan kanssa ja toivoin, että Pokkakin pääsisi joskus koirapaikalle. No, tämän jälkeen Pokan selkä on alkanut oireilemaan ja olen heittänyt kirveen kaivoon tuon kanssa tavoitteellisesta harrastamisesta useampaan otteeseen. Eilinenkään luento ei pettänyt, vaan entistä enemmän rupesin ajattelemaan o m a a toimintaa koirieni kanssa. Hoidanko sittenkään sitä omaa osuuttani reenatessa tai muutenkaan ylipäätään? 

Mietin koko pitkän matkan Pokan pentuaikoihin ja totesin, etten ole luottanut siihen, niin kuin olisi pitänyt. En ole antanut sille mahdollisuutta hoitaa omaa tonttia, huolehtia siitä, että se tulisi hoidetuksi. Olen tarjoillut kaiken liian valmiiksi, mutta samalla vaatinut liikoja, jopa sellaisistakin asioista, joita sille ei ole opetettu. Harmittaa ihan hirveästi, etten ole osannut, enkä varmasti osaa vieläkään, viedä sitä eteenpäin niin, että sen vahvuudet pääsisivät oikeuksiinsa. Minun käsiini tuon koiran moottorihan on ihan riittävä, mutta mikä niissä omissa ajatuksissa oikein on solmussa, kun ajautuu tähän pisteeseen? Ei ole tyytyväinen mihinkään, pitäisi olla parempi, tehdä enemmän sitä ja tätä.. Paineistaa koiraa. Kiertää kehää. Ja soppa on valmis. Ohjaaja möhlii oman osuutensa niin hyvin, eikä anna koiralle tilaa hoitaa omaansa, koira alkaa huomaamaan, että pitää paikata ohjaajan paikkaa, kun tämä ei pysty sitä hoitamaan. Ohjaajaa alkaa ärsyttää koiran käytös ja mistä se koiran käytös, mikä niin kovin ohjaajaa ärsyttää johtuu. No, ohjaajasta.

Voitto !

Oma mieli on tällä hetkellä niin solmussa, että sen avaamista ei ole vielä edes aloitettu. Olen jäänyt kiinni epäonnistumisiin, huonommuuden tunteeseen ja olen ottanut liikaa neuvoja ihmisiltä, joiden mielestä koirani on paska. Ja aivan syyttä - tiedän, mutta helpompi sanottu kuin tehty. Kynnys lähteä Pokan kanssa treenaamaan/kentillä on ihan älyttömän korkea. Olen katsonut reilummaksi Pokalle jättää menemättä sellaisiin tilanteisiin, joissa en pysty hoitamaan omaa tonttiani, ollaan kierretty ongelmaa. Olen tehnyt ongelman sinne, missä sitä ei ole ja nyt niitä ongelmia on vaikka missä. Eniten omassa päässäni.
Kun sen solmun vain saisi auki. Antaisi koiralle mahdollisuuden yrittää oman terveytensä ehdoilla. Tiedän, ettei ne tulokset tee kumpaakaan meistä onnellisemmaksi, mutta tämän hetkinen tilanne on kaihertanut mieltäni viimeiset vuodet ja aika ajoin se palaa kaivelemaan mieleni sopukoita. Ennen minä olin Pokalle se keskipiste, nykyisin se on mieheni. Haluaisin pystyä korjaamaan aiheutettua vahinkoa ja olemaan edes hieman lähempänä parempaa suhdetta ja toimivaa yhteistyötä kuin se on nyt.

Mietin, kuinka tämä mieleni solmu vaikuttaa myös suhteen luomiseen Pinnan kanssa ja vaikuttaahan se. Tietoisesti jätin Pinnan kasvamaan talveksi, koska on niin hitaasti kehittyvä - meillä ei ole kiire. Mutta hoenko tätä vielä silloinkin, kun koira on viisi? Pinna on osoittanut kypsymisen merkkejä nyt vuoden vaihteessa ja tänään päätin antaa sille mahdollisuuden hoitaa oma tonttinsa. Treeni ei ollut täydellinen - eikä pitänytkään, sillä lähdimme kentälle oppimaan yhdessä. Täytyy sanoa, että ensimmäisiksi häiriötreeneiksi tottiksessa hoidimme molemmat osuutemme hyvin arvosanoin. Aluksi oli Pinnan vaikea ymmärtää, ettei kaverin kanssa olla tultu leikkimään, mutta hetken päästä Pinna hoksaski, että ohjaajan kanssa on paljon mukavempaa. Ohjaajaa tätyy kehua kyllä oman tonttinsa täyttämisestä ja malttinsa säilyttämisestä! Loppuun otettiin vielä suoria hakupistoja ja vaikka hommaa riittää, niin voin ainakin todeta tauon tehneen hyvää Pinnan pääkopalle kuin ohjaajan ajatuksillekkin, mutta nyt me ollaan valmiita. Valmiita kouluttamaan ja yrittämään. Jos ja kun kaadutaan, niin noustaan ylös - yhdessä.

Ehkei siis Pokan kanssa tavoitella taivaalta kuuta, mutta mä voisin uskaltaa. Antaa sille mahdollisuuden olla hyvä ja olla siihen tyytyväinen. Ei väliä, osallistutaanko mätsäreihin, vienkö sen luonnetestiin vai vieraillaanko Kodin terrassa, kunhan ylitetään itsemme ja saadaan mahdollisuus onnistua. Kaikkea en onneksi ole onnistunut pilaamaan Pokan kanssa. Sillä on edelleen intoa touhuilla mun kanssa. Sillä on hyviä ominaisuuksia ja se on antanut paljon anteeksi ohjaajan kokemattomuudelle. Onhan se sentään mun ensimmäinen kunnon harrastuskoira. Sen piti olla projektin roolissa, lähteä multa eteen päin, mutta jäikin mun kokemattomiin käsiin toimittamaan ensimmäisen harrastuskoiran virkaa, ehkä jopa sitä vaikeinta roolia täyttämään. Omalta osaltaan Pokka on täyttänyt mun kaikki odotukset ja joskus mun tavoite oli vain päästä koiran kanssa kisaamaan ja niin pääsinkin! Olen niin kiitollinen Pokalle kaikesta, mitä se on mun elämään tuonut ja mitä se on mulle opettanut. Mä olen saanut Pokan kautta mun yhden parhaimmista ystävistä <3 Nyt on aika kirjoittaa tarinalle sen arvoinen loppu ja nauttia niistä hyvistä jutuista. Tuu jo Pokka kotiin, mulla on niin ikävä sua. <3 (Ens viikolla! <3)

Pokka otti silloisen nuoren projektinkin vastaan hyvin!

Mun paras ystävä <3

Elämää yhden koiran kanssa

Otsikko kertookin kaiken, mutta onneksi se on vain väliaikaista. Vaikkakin väliaikaisestikin se on hyvin outoa ja jopa liiankin helppoa. Kun on tottunut siihen, että talossa asuu myös yksi enemmän ja vähemmän hääräävä iso saksanpainajainen, niin kyllähän se on outoa, kun se yli kuukauden päivät taloudestamme on poissa.

Pinna siis aloitteli juoksujaan ja hyvissä ajoin veimme Pokan mun porukoille hoitoon. Lähdemme miehen kanssa reissuun, jonka vuoksi haemme Pokan kotiin vasta sieltä kotiuduttuamme. Pinna menee siksi aikaa hoitoon mun kaverille.

Pinna on juoksuillessaan toihuillut hieman vetojuttuja ja näyttäähän tuo ihan yksinkin sujuvan, ilman kaveria vierellä! Kyllä siitä vielä kisakoira tehään. ;) Muutenpa ei olla juurikaan juoksujen aikana tehty mitään kummepaa. Hieman välillä itse hämmästyy siihen todellisuuteen, kuinka kesken kaikki on. Onneksi kevät tekee kovaa kyytiä tuloaan ja hyvä, että päästiin noista juoksuista nyt eroon, niin voidaankin keskittyä koko kesä kunnolla reenailuun! :)

Pinnan vetoreeni löytyy täältä !

Vetoa

Tänään käytiin koirain kanssa hieman hiihtelemässä! Pinna on kokeillut vetojuttuja pyörän ja potkurin edessä muutamia kertoja niin, että ollaan menty lyhyttä matkaa ja totuteltu takana kulkevaan kulkupeliin. Muutama motiveto tyynylle ollaan otettu ja kyllähän tuo tuntu touhusta tykkäävän.

Pokalla taas veto on jäänyt selkäoireilujen takia vähemmälle, joten nyt päätin lähteä kokeilemaan mitäkä ne tykkää touhusta, Hieman riskillä jotku ikivanhat sukset jalkaan ja lämppäämään sekä itseä, että koiria. Mies toimi jäniksenä. Hyvin tuntui löytyvän draivia molemmilta! Erityisen iloinen olen siitä, että koirat ihan huvikseenkin lähtivät menemään kohti tyhjää ja kun käännyttiin miestä kohti, niin Pokka pisti vauhiksi. Selkeesti sillä on ajatus siitä, että sinne pitää mennä ja kovaa! Pinnalle Pokan läsnäolo vieressä on varmasti oikein mainio treenityyli opetella asioista, sillä se on kova tyttö mallioppimaan. Osaa se Pokka näköjään jossain asiassa antaa hyvääkin esimerkkiä nuoremmalle. ;)


Tarkoitus ei ollut ottaa mitään muuta kuin motireeniä ja muutaman kerran, mutta hieman vahingossa tuli otettua noita suuntiakin kertaukseen. Pokkahan suunnat osaa ja oikein taitavasti tottelikin käskyjä. Pinnan ollessa edessä, ei sen kantti riitä puskea toista kääntymään, vaan joutu hieman tsemppaamaan, että kääntää myös Pinnan, jolla tietenkään ollut vielä mitään käsitystä suunnista. Se olisi puskenut varmaan metsään, ellei Pokka olisi ollut näyttämässä suuntaa.

Huomenna otetaan sitten liikunnan rankkuuden osalta hieman iisimmin.

Kovasti tekisi mieli jo lopettaa tämä talvitaukoilu reenien osalta (sisällä ja takapihalla tehty ainoostaan pieniä juttuja kuten kosketusalustaa, merkin kiertoa, kapulan pitoa, kaukoja, sivulle tuloja, seuraamista ja leikkimistä...niin ja perus sosiaalistamista edelleen pitkin kaupunkia.) mutta odotetaan nyt vielä hetki. Sitten jaksaa taas koira ja ohjaaja painaa keväästä syksyyn täysillä, kun on maltettu talvi taukoilla. :)

Pinna 14 kk

Mennyt vuosi

On se aika vuodesta, kun on aika nitoa nippuun mennyt vuosi ja suunnata katseet kohti tulevaa vuotta. Se on ihan oven takana ja ovi odottaa vaan avaamista sisältäen jos jonkin moisia seikkailuja sellaiselle, joka on valmis ne ottamaan vastaan. Ja mehän ollaan!

Pokan vuosi alkoi keväällä aktiivisesti reenien merkeissä ja jäljen makuun päästiin jo oikein mukavasti. Joskin Pokan terveys tuli vastaan aktiiviselle reenaamiselle ja oli asetettava parhaan ystävän terveys pientenkin tavotteiden edelle. Pokka oli pitempään ollut jumissa ja pidentyneet jumit oli erittäin vaikea alkaa hoitamaan kireästä kropasta. Selkä oli kovin juntturassa ja reeni pahensi asiaa.Välillä rankemman lenkin jälkeen Pokka laahasi toista takasta perässä ja liikkui todella kankeasti. Tällöin se sai kipulääkettä.

Kesälle sain Pokalle peruutusajan kroppansa hoitoon. Hetkellinen apu saatiin, mutta selkä oireili edelleen. Pokan selkä on kuvattu kaksi kertaa, enkä nähnyt
vaihtoehtona lähteä heti kuvaamaan sitä uudestaan. Meidän onneksemme Kokkolassa aloitti uusi jäsenkorjaaja, jolle sain Pokalle ajan. Oikomon Laura on Pokkaa käsitellyt nyt säännöllisesti ja Pokan vointi on ollut parempana. Pokka pystyy normaalisiti lenkkeilemään irti ja rallattelemaan koirakavereiden kanssa, ainoastaan pitkäaikainen jäljestäminen ja tottistelu saa tuon todella jumiin. Lenkit pyrin katsomaan niin, että Pokalle tule liikaa rasitusta esim. kunnon vetolenkit, hiekkakuopilla juoksentelu. Nyt jäsenkorjaajalla käyntien aikana Pokka ei ole enää ontunut, eikä sen ole tarvinnut syödä kipulääkettä. Ahkera kehonhuolto ja back on track ovat auttaneet! Katsellaan oireiden mukaan uusinta kuvien tarvetta myöhemmin. Kunhan mun paras ystävä saa elää koiran arvoista elämää kivuttomasti ja nauttien, niin se riittää. Tällä hetkellä Pokka näyttää siltä, että omasta mielestään hän on hyvin ansaitulla varhaiseläkkeellä. Hää nauttii kun saa nukkua sohvalla ja vahtia pihaa hamaan tappiin asti. Se on hänen tärkeä tehtävä.

Pinnan kanssa ollaan edetty reenien osalta hyvin maltillisesti, joskin reenattu on. Meille löytyi hyvä hakuporukka, joten hupsista vaan, malinoissillehan piti käydä ostamassa rulla, jotta saadaan jossain vaiheessa sille ilmaisukin. Terävyytensä vuoksi Pinnalle haku on tehnyt erittäin hyvää ja hakuporukka osaa olla tuon tyyppisen koiran kanssa, mikäs sen parempaa. Samainen porukka reenaa myös viestiä, joten sekin tulee sitten lajivalikoimaan ensi vuonna. Pinna on älyttömän nopea koira, joten ihan mielenkiinnolla lähdetään kyllä kokeilemaan kyseistä lajia!

Jälkiä käytiin myös ajamassa oikein menestyksekkäästi. Tällä hetkellä ollaan pysytty visusti nurmella/pellolla. Taidettiin kerran käydä kokeilemassa metsäjälkeä, mutta koska haluan vaatia tarkkuutta, niin pysytään ainakin alkuun pellolla ja kun nameja saadaan vähemmäksi, niin katsotaan sitä metsään siirtymistä sitten. Metsäjälki tulee olemaan meidän laji myös. Pinna on kyllä osoittanut hyvät nenänkäytön taidot, joten mielellään sen kanssa jatkaa noita lajeja. 
  
Lumien tultua käytiin testailemassa vetovaljaita ja näyttäisi tyypillä olevan ihan hyvä draivi tuohon vetoonkin! :) Tarkoitus olisi jossain vaiheessa ihan kisoihin asti, kuka lie sitten kuskin roolissa. ;)


Ja mikä parasta, Pinna kuvattiin täysin terveeksi! Kennelliitolta tuli tuomioksi A/A, 0/0, LTV0, VA0 ja sillähän pärjää. Nyt kelpaa harrastaa. 

Ensi vuosi saa lähteä käyntiin ihan omalla painollaan. Pinnan kanssa keskitytään perus olemiseen ja tehdään vetoreenejä. Lumien sulamista tottakai odotellaan kuumeisesti, mutta koen, että tällainen talvitauko tekee erityisen hyvää Pinnan henkiselle kasvulle. Tauko tekee terää ja ensi kautta kohti lähdetään hyvällä motivaatiolla ja asenteella. Meillä ei ole mihinkään kiire ja mikä parasta, niin mä osaan nauttia matkasta. Pinnan kanssa on niin mukava tuusailla. Ja kaiken lisäksi, se on vielä mun oma. :) 

Pokan kanssa mennään ihan terveyden mukaan. Mulle riittää se, että tyyppi luo mulle turvallisen olon ja saa hyvän elämän. Mitään niin terapeuttista en tiiä, kuin Pokan tuoksu. Se ei edes haise koiralle, vaan se tuoksuu jollekkin erityiselle. Tuon turkkia kun rapsuttaa, niin siinä kaikkoaa murheet, niin pienet kuin suuretkin. Toivon sille monta monta tervettä vuotta vielä. <3

Päätökseksi on turha tehdä lupauksia ja pyrkiä tihentämään postaustahtia, vaan postailen silloin kun siltä tuntuu tai ei tunnu. Facebook ja insta päivittyy hiukan useammin. Niihin löydät tiesi tästä ja tästä!

11 kuukautta mininoissia

Kuva: Henna K

Opiskeluaikana tein työharjoittelun Kutinan kennelissä W-pentuja hoidellen. Silloin jo jätin pentuvarauksen narttuun. Vuodet vieri, eikä koskaan ollut oikea aika ottaa omaa pentua, sillä silloin messissä oli vielä myös Nuka. Nukan siirryttyä pilven reunalle tähyilemään, ajatus uudesta koirasta alkoi elämään.

Pentuja ei ollut silloin tietenkään tulossa, joten päätin ottaa vielä projektin. Projektit oli mulle oiva sauma oppia lisää ja vältellä mahdollisimman paljon sitä yhden koiran taloutta. Liian hiljaista. Hui. Viimeisimpänä poliisikokelaana talossa asusteli hurmaava Karhu, jolla tätä nykyä menee hyvin uuden ohjaajansa kanssa. Sen kanssa oli niin mukava touhuilla ja se tuntui oppivan älyttömän nopeasti. Se oli kiltti ja hurmaava otus. Joskin, ehkä turhan sosiaalinen vieraita ihmisiä kohtaan omaan makuuni. Karhun myötä viimeinenkin epäilys "pärjäänkö malinoissin kanssa" oli unohdettu ja oma malinoissi saisi astella taloon.

Kävin katsomassa Pinnan emää jo ennen astutusta ja tykästyin koiraan kovasti. On olemassa asioita, joita ei vaan pysty selittämään. Jokin tuntuu vain niin oikealta heti ekalla kerralla. Siihen omaan intuiitioon on hyvä luottaa ja uskoa. Siitä alkoi piinaava odotus juoksuista, astutuksesta, tiineydestä ja siitä, kuinka monta pentua oikein tulisi, vai tulisiko ollenkaan!

Aika kului ja Iita viimeisillään. Herään yöllä siihen, kun Pokka pyytää ulos. Mielessäni alkaa pyöriä sata ja yksi asiaa päässä ja päätän jäädä keskellä yötä haukkaamaan yöpalaa ja tsekkaamaan facebookin. Ensimmäisenä silmiini lävähtää kasvattajan laittama kuva, että Iita synnyttää! Tunne oli aivan käsittämätön ja mietin, että tässä nyt on oikeesti sitä jotain... :)

Pentueeseen syntyi neljä narttua, joista yksi jäisi kasvattajalle. Pitkän pohdinnan ja tuskailun jälkeen päätös kohdistui pinkkipantaiseen tyttöön. Pentue oli hyvin tasainen ja päätös vaikea. Aiemminhan mulle kaikki koirat oli tullu jonkun toisen valitsemina ja nyt sain olla itse päätöksessä mukana, niin olihan se yhtä tuskaa! :D

Pinna saapui jouluksi kotiin ja ensimmäiset pari viikkoa meillä meni tutustuessa toisiin ja ympäristöön. Pinna oli rauhallinen ja hieman unessa olevan oloinen pentu, jolla oli hyvä ruokahalu ja se oli kauheen mielyttävän oloinen tyttö.

Ja nyt tuo pieni malinoissi on jo 11 kuukautta! <3 Aika on mennyt niin joutuin. Pinna on osoittanut olevansa mukava ja iloinen. Semmonen tyyppi, joka petraa koko ajan ku sika juoksuaan. Mulla tulee hirveesti Mäihä mieleen tästä tyypistä. Mäihäkin oli pikkupentuna rauhallinen ja sillä kesti aikansa ennen kuin syttyi esim. lampaille, mutta iän myötä siitä kehkeytyi oikein kelpo paimen!! Ikä tekee Pinnalle hyvää. Se kasvaa koko ajan kokemusten ja ajan myötä entistä varmemmaksi ja täpäkämmäksi tytöksi. Se tykkää lapsista, hyväksyy vieraat ihmiset, tuntus olevan (ainakin vielä ! ) hyvin ohjattavissa, osaa rauhoittua, tykkää tulla kainaloon rapsuteltavaksi, syö hyvin ja käyttää luontasesti hyvin nenää. Terävyyttä tytöltä löytyy, minkä seurauksena meillä pöhistään vieraita ihmisiä, mutta haun harrastaminen on tehnyt ihmisistä kivempia ja pöhinää esiintyy vähemmän.

Pinnan tultua taloon ja automaatti malinoissin Karhun jälkeen ihan eri tyyppisen koiran ohjaaminen on vaatinut eniten ohjaajalta itseltään. Tuntu, ettei Karhua tarvinnut opettaa mitenkään, kun se osasi kaiken pienellä avustuksella. Pinnalle on taas pitänyt kaikki näyttää ja kertoa mitä ja miten haluan, että se tekee. Oon yrittäny viedä meitä moneen tilanteeseen, sellaisiinkin jotka eivät ole ohjaajalle niin omalla mukavuusalueella ja tämä on todellakin tehnyt meille hyvää!

Tämä yhteinen tie ei välttämättä ole helpoin, mutta se toden teolla opettaa meitä molempia ja musta tuntuu, että ollaan aika hyvällä mallilla tuon yhteen kasvamisen saralla. :) Mä tykkään koirasta ja koira tykkää musta. Kun oikeasti joutuu miettimään, miten tän tyyppistä koiraa viiään eteenpäin ja joutuu hakemaan paljon apua muilta, niin uskon, että sitten ku me saadaan tää paketti jotenkin toimimaan, niin se tuntuu hyvältä. Tää matkakin tuntuu jo hyvältä, kiehtovan erilaiselta, mutta samalla niin luonnolliselta.

Mulla on välillä niin epätodellinen olo, että mä oon saanu semmosen koiran, mitä mä halusinki ja mä saan pitää sen ihtellä! <3 Pinna on niin hauska.. Se tunkee mamman syliin ja kokonsakin vuoksi se on oikein soppeli taskuraketti mulle. Mun on kauheen vaikee kertoo millanen Pinna on, se täytyy nähdä. Meidät täytyy nähdä yhdessä. Mä haluaisin uskoa, että tässä kirjotetaan nyt vuosisadan ystävyystarinaa, sillä mulla on niin hyvä olla tuon koiran kanssa ja se tuntuu kaikin puolin niin oikialta mulle. Se on vielä noin junnu ja se on opettanu mulle jo näin paljon. Kylläpä mä oonkin onnekas.

 Kiitos kuuluu kasvattajalle, joka luotti mun käsiin tän maailman parhaan Pinnan. <3