Mennyt vuosi

On se aika vuodesta, kun on aika nitoa nippuun mennyt vuosi ja suunnata katseet kohti tulevaa vuotta. Se on ihan oven takana ja ovi odottaa vaan avaamista sisältäen jos jonkin moisia seikkailuja sellaiselle, joka on valmis ne ottamaan vastaan. Ja mehän ollaan!

Pokan vuosi alkoi keväällä aktiivisesti reenien merkeissä ja jäljen makuun päästiin jo oikein mukavasti. Joskin Pokan terveys tuli vastaan aktiiviselle reenaamiselle ja oli asetettava parhaan ystävän terveys pientenkin tavotteiden edelle. Pokka oli pitempään ollut jumissa ja pidentyneet jumit oli erittäin vaikea alkaa hoitamaan kireästä kropasta. Selkä oli kovin juntturassa ja reeni pahensi asiaa.Välillä rankemman lenkin jälkeen Pokka laahasi toista takasta perässä ja liikkui todella kankeasti. Tällöin se sai kipulääkettä.

Kesälle sain Pokalle peruutusajan kroppansa hoitoon. Hetkellinen apu saatiin, mutta selkä oireili edelleen. Pokan selkä on kuvattu kaksi kertaa, enkä nähnyt
vaihtoehtona lähteä heti kuvaamaan sitä uudestaan. Meidän onneksemme Kokkolassa aloitti uusi jäsenkorjaaja, jolle sain Pokalle ajan. Oikomon Laura on Pokkaa käsitellyt nyt säännöllisesti ja Pokan vointi on ollut parempana. Pokka pystyy normaalisiti lenkkeilemään irti ja rallattelemaan koirakavereiden kanssa, ainoastaan pitkäaikainen jäljestäminen ja tottistelu saa tuon todella jumiin. Lenkit pyrin katsomaan niin, että Pokalle tule liikaa rasitusta esim. kunnon vetolenkit, hiekkakuopilla juoksentelu. Nyt jäsenkorjaajalla käyntien aikana Pokka ei ole enää ontunut, eikä sen ole tarvinnut syödä kipulääkettä. Ahkera kehonhuolto ja back on track ovat auttaneet! Katsellaan oireiden mukaan uusinta kuvien tarvetta myöhemmin. Kunhan mun paras ystävä saa elää koiran arvoista elämää kivuttomasti ja nauttien, niin se riittää. Tällä hetkellä Pokka näyttää siltä, että omasta mielestään hän on hyvin ansaitulla varhaiseläkkeellä. Hää nauttii kun saa nukkua sohvalla ja vahtia pihaa hamaan tappiin asti. Se on hänen tärkeä tehtävä.

Pinnan kanssa ollaan edetty reenien osalta hyvin maltillisesti, joskin reenattu on. Meille löytyi hyvä hakuporukka, joten hupsista vaan, malinoissillehan piti käydä ostamassa rulla, jotta saadaan jossain vaiheessa sille ilmaisukin. Terävyytensä vuoksi Pinnalle haku on tehnyt erittäin hyvää ja hakuporukka osaa olla tuon tyyppisen koiran kanssa, mikäs sen parempaa. Samainen porukka reenaa myös viestiä, joten sekin tulee sitten lajivalikoimaan ensi vuonna. Pinna on älyttömän nopea koira, joten ihan mielenkiinnolla lähdetään kyllä kokeilemaan kyseistä lajia!

Jälkiä käytiin myös ajamassa oikein menestyksekkäästi. Tällä hetkellä ollaan pysytty visusti nurmella/pellolla. Taidettiin kerran käydä kokeilemassa metsäjälkeä, mutta koska haluan vaatia tarkkuutta, niin pysytään ainakin alkuun pellolla ja kun nameja saadaan vähemmäksi, niin katsotaan sitä metsään siirtymistä sitten. Metsäjälki tulee olemaan meidän laji myös. Pinna on kyllä osoittanut hyvät nenänkäytön taidot, joten mielellään sen kanssa jatkaa noita lajeja. 
  
Lumien tultua käytiin testailemassa vetovaljaita ja näyttäisi tyypillä olevan ihan hyvä draivi tuohon vetoonkin! :) Tarkoitus olisi jossain vaiheessa ihan kisoihin asti, kuka lie sitten kuskin roolissa. ;)


Ja mikä parasta, Pinna kuvattiin täysin terveeksi! Kennelliitolta tuli tuomioksi A/A, 0/0, LTV0, VA0 ja sillähän pärjää. Nyt kelpaa harrastaa. 

Ensi vuosi saa lähteä käyntiin ihan omalla painollaan. Pinnan kanssa keskitytään perus olemiseen ja tehdään vetoreenejä. Lumien sulamista tottakai odotellaan kuumeisesti, mutta koen, että tällainen talvitauko tekee erityisen hyvää Pinnan henkiselle kasvulle. Tauko tekee terää ja ensi kautta kohti lähdetään hyvällä motivaatiolla ja asenteella. Meillä ei ole mihinkään kiire ja mikä parasta, niin mä osaan nauttia matkasta. Pinnan kanssa on niin mukava tuusailla. Ja kaiken lisäksi, se on vielä mun oma. :) 

Pokan kanssa mennään ihan terveyden mukaan. Mulle riittää se, että tyyppi luo mulle turvallisen olon ja saa hyvän elämän. Mitään niin terapeuttista en tiiä, kuin Pokan tuoksu. Se ei edes haise koiralle, vaan se tuoksuu jollekkin erityiselle. Tuon turkkia kun rapsuttaa, niin siinä kaikkoaa murheet, niin pienet kuin suuretkin. Toivon sille monta monta tervettä vuotta vielä. <3

Päätökseksi on turha tehdä lupauksia ja pyrkiä tihentämään postaustahtia, vaan postailen silloin kun siltä tuntuu tai ei tunnu. Facebook ja insta päivittyy hiukan useammin. Niihin löydät tiesi tästä ja tästä!

11 kuukautta mininoissia

Kuva: Henna K

Opiskeluaikana tein työharjoittelun Kutinan kennelissä W-pentuja hoidellen. Silloin jo jätin pentuvarauksen narttuun. Vuodet vieri, eikä koskaan ollut oikea aika ottaa omaa pentua, sillä silloin messissä oli vielä myös Nuka. Nukan siirryttyä pilven reunalle tähyilemään, ajatus uudesta koirasta alkoi elämään.

Pentuja ei ollut silloin tietenkään tulossa, joten päätin ottaa vielä projektin. Projektit oli mulle oiva sauma oppia lisää ja vältellä mahdollisimman paljon sitä yhden koiran taloutta. Liian hiljaista. Hui. Viimeisimpänä poliisikokelaana talossa asusteli hurmaava Karhu, jolla tätä nykyä menee hyvin uuden ohjaajansa kanssa. Sen kanssa oli niin mukava touhuilla ja se tuntui oppivan älyttömän nopeasti. Se oli kiltti ja hurmaava otus. Joskin, ehkä turhan sosiaalinen vieraita ihmisiä kohtaan omaan makuuni. Karhun myötä viimeinenkin epäilys "pärjäänkö malinoissin kanssa" oli unohdettu ja oma malinoissi saisi astella taloon.

Kävin katsomassa Pinnan emää jo ennen astutusta ja tykästyin koiraan kovasti. On olemassa asioita, joita ei vaan pysty selittämään. Jokin tuntuu vain niin oikealta heti ekalla kerralla. Siihen omaan intuiitioon on hyvä luottaa ja uskoa. Siitä alkoi piinaava odotus juoksuista, astutuksesta, tiineydestä ja siitä, kuinka monta pentua oikein tulisi, vai tulisiko ollenkaan!

Aika kului ja Iita viimeisillään. Herään yöllä siihen, kun Pokka pyytää ulos. Mielessäni alkaa pyöriä sata ja yksi asiaa päässä ja päätän jäädä keskellä yötä haukkaamaan yöpalaa ja tsekkaamaan facebookin. Ensimmäisenä silmiini lävähtää kasvattajan laittama kuva, että Iita synnyttää! Tunne oli aivan käsittämätön ja mietin, että tässä nyt on oikeesti sitä jotain... :)

Pentueeseen syntyi neljä narttua, joista yksi jäisi kasvattajalle. Pitkän pohdinnan ja tuskailun jälkeen päätös kohdistui pinkkipantaiseen tyttöön. Pentue oli hyvin tasainen ja päätös vaikea. Aiemminhan mulle kaikki koirat oli tullu jonkun toisen valitsemina ja nyt sain olla itse päätöksessä mukana, niin olihan se yhtä tuskaa! :D

Pinna saapui jouluksi kotiin ja ensimmäiset pari viikkoa meillä meni tutustuessa toisiin ja ympäristöön. Pinna oli rauhallinen ja hieman unessa olevan oloinen pentu, jolla oli hyvä ruokahalu ja se oli kauheen mielyttävän oloinen tyttö.

Ja nyt tuo pieni malinoissi on jo 11 kuukautta! <3 Aika on mennyt niin joutuin. Pinna on osoittanut olevansa mukava ja iloinen. Semmonen tyyppi, joka petraa koko ajan ku sika juoksuaan. Mulla tulee hirveesti Mäihä mieleen tästä tyypistä. Mäihäkin oli pikkupentuna rauhallinen ja sillä kesti aikansa ennen kuin syttyi esim. lampaille, mutta iän myötä siitä kehkeytyi oikein kelpo paimen!! Ikä tekee Pinnalle hyvää. Se kasvaa koko ajan kokemusten ja ajan myötä entistä varmemmaksi ja täpäkämmäksi tytöksi. Se tykkää lapsista, hyväksyy vieraat ihmiset, tuntus olevan (ainakin vielä ! ) hyvin ohjattavissa, osaa rauhoittua, tykkää tulla kainaloon rapsuteltavaksi, syö hyvin ja käyttää luontasesti hyvin nenää. Terävyyttä tytöltä löytyy, minkä seurauksena meillä pöhistään vieraita ihmisiä, mutta haun harrastaminen on tehnyt ihmisistä kivempia ja pöhinää esiintyy vähemmän.

Pinnan tultua taloon ja automaatti malinoissin Karhun jälkeen ihan eri tyyppisen koiran ohjaaminen on vaatinut eniten ohjaajalta itseltään. Tuntu, ettei Karhua tarvinnut opettaa mitenkään, kun se osasi kaiken pienellä avustuksella. Pinnalle on taas pitänyt kaikki näyttää ja kertoa mitä ja miten haluan, että se tekee. Oon yrittäny viedä meitä moneen tilanteeseen, sellaisiinkin jotka eivät ole ohjaajalle niin omalla mukavuusalueella ja tämä on todellakin tehnyt meille hyvää!

Tämä yhteinen tie ei välttämättä ole helpoin, mutta se toden teolla opettaa meitä molempia ja musta tuntuu, että ollaan aika hyvällä mallilla tuon yhteen kasvamisen saralla. :) Mä tykkään koirasta ja koira tykkää musta. Kun oikeasti joutuu miettimään, miten tän tyyppistä koiraa viiään eteenpäin ja joutuu hakemaan paljon apua muilta, niin uskon, että sitten ku me saadaan tää paketti jotenkin toimimaan, niin se tuntuu hyvältä. Tää matkakin tuntuu jo hyvältä, kiehtovan erilaiselta, mutta samalla niin luonnolliselta.

Mulla on välillä niin epätodellinen olo, että mä oon saanu semmosen koiran, mitä mä halusinki ja mä saan pitää sen ihtellä! <3 Pinna on niin hauska.. Se tunkee mamman syliin ja kokonsakin vuoksi se on oikein soppeli taskuraketti mulle. Mun on kauheen vaikee kertoo millanen Pinna on, se täytyy nähdä. Meidät täytyy nähdä yhdessä. Mä haluaisin uskoa, että tässä kirjotetaan nyt vuosisadan ystävyystarinaa, sillä mulla on niin hyvä olla tuon koiran kanssa ja se tuntuu kaikin puolin niin oikialta mulle. Se on vielä noin junnu ja se on opettanu mulle jo näin paljon. Kylläpä mä oonkin onnekas.

 Kiitos kuuluu kasvattajalle, joka luotti mun käsiin tän maailman parhaan Pinnan. <3

Mitä meille kuuluu?

Blogi vaihtoi osoitetta ja tätä nykyä meidät löytää facebookin lisäksi myös instagramista! @pokkaasulonainakin
Saa seurailla. :)

Tuntuu, että vastahan Pinna tuli mulle ja nyt se on jo 11 kuukautta! Kohta sais siis varailla aikaa luustokuviin, hui.. Pinna on osottautunut oikein mukavaksi ja järkeväksi koiran aluksi. Vielä ei meille ole valikoitunut vain yhtä ja tiettyä lajia mitä reenattaisiin, vaan katsellaan ihan rauhassa mitä meistä tulee. Ollaan tehty tottista, hakuiltu, jälestetty ja muutamat purut on otettu. Eiköhän tuo ens vuos näytä mitkä lajit meille ykköslajeiksi valikoituu. Odotukset on tyypin suhteen korkealla, saa nähdä mihin meijän rahkeet riittää :)

Pokka aloitti keväällä tosi aktiivisesti jäljen parissa, mutta Pokka osoittautuikin olevan todella jumissa, jonka seurauksena ollaan keskitytty kropan kuntoon saamiseen ja treenistä on tullut taukoa. Taitaa tämä vuosi mennä meillä etsiskellessä, kuinka paljon ja mitä Pokan kroppa kestää. Kisakentät taitaa meijän osalta olla jo kaluttu, ellei sitten vaiheta lajia. Nose work voisi kuulostaa Pokan lajilta. Tärkeintä on, että kroppa kestäis tavallista menoa, ilman, että mihkää pumpuliin käärittäs. Aika näyttää siis, miten edetään. Nyt onneksi Pokan ympärille on löydetty asiantuntevat käsittelijät.

Pinnan kanssa käydään niin pitkälle syksyä reenailemassa, mutta lumen tultua, saa jäädä ihan rauhassa talveksi kasvamaan. Kovastihan tuota omaa reeni-intoa on, mutta pitää koittaa välillä vähän jarrutella ja antaa tuolle pienellekki aikaa kasvaa rauhassa, eihän meillä mikään kiire ole. Kyllä näämmä niitä koiria pitäisi olla kolme! :D

 Tykkään susta niin, että halkeen <3