
Pokalla taas veto on jäänyt selkäoireilujen takia vähemmälle, joten nyt päätin lähteä kokeilemaan mitäkä ne tykkää touhusta, Hieman riskillä jotku ikivanhat sukset jalkaan ja lämppäämään sekä itseä, että koiria. Mies toimi jäniksenä. Hyvin tuntui löytyvän draivia molemmilta! Erityisen iloinen olen siitä, että koirat ihan huvikseenkin lähtivät menemään kohti tyhjää ja kun käännyttiin miestä kohti, niin Pokka pisti vauhiksi. Selkeesti sillä on ajatus siitä, että sinne pitää mennä ja kovaa! Pinnalle Pokan läsnäolo vieressä on varmasti oikein mainio treenityyli opetella asioista, sillä se on kova tyttö mallioppimaan. Osaa se Pokka näköjään jossain asiassa antaa hyvääkin esimerkkiä nuoremmalle. ;)

Huomenna otetaan sitten liikunnan rankkuuden osalta hieman iisimmin.
Kovasti tekisi mieli jo lopettaa tämä talvitaukoilu reenien osalta (sisällä ja takapihalla tehty ainoostaan pieniä juttuja kuten kosketusalustaa, merkin kiertoa, kapulan pitoa, kaukoja, sivulle tuloja, seuraamista ja leikkimistä...niin ja perus sosiaalistamista edelleen pitkin kaupunkia.) mutta odotetaan nyt vielä hetki. Sitten jaksaa taas koira ja ohjaaja painaa keväästä syksyyn täysillä, kun on maltettu talvi taukoilla. :)
Pinna 14 kk |